Ihailijoistaan ylväs olento, vihaajistaan vaarallinen tuholainen. Susi herättää ihmisissä vahvoja tunteita. Suuntaan tai toiseen.

Menneisyydessä susi oli ihmisen kilpakumppani selviytymisessä. Historiassa susi kuitenkin liittoutui ihmisen kanssa ja näin syntyi koira. Elämä suden rinnalla asettaa omat haasteensa, mutta paljosta ihmiskunnalla on myös sutta kiittäminen. Kuka olisi toiminut metsästäjä-keräilijän kuonona, korvina, nopeina jalkoina ja terävinä hampaina 20 000 vuotta sitten ilman lajirajat ylittäneen yhteistyön syntyä? Entä tänä päivänä, kun etsijäkoira jäljittää eksyneen vanhuksen metsästä pelastaen tämän paleltumiskuolemalta? Koiran villi serkku ansaitsee huomattavasti enemmän kunnioitusta nyt, kun se on vaarassa jälleen kadota.

Suomen luonto ei ole sama ilman sutta.

C3rT6vYW8AAzJzV.jpg

Yllä oleva kuva vetää hiljaiseksi. Kyseessä on Susiryhmän Twiitissään jakama kuva 27.1.2017 päivältä, jolloin Helsingissä ja Turussa sytytettiin kynttilä jokaiselle tänä vuonna kaadettavalle uhanalaiselle sudelle.

Täytyy sanoa, että minua hävettää joka kerta, kun Suomi saa maailmalla julkisuutta eläinsuojelullisesti tai luonnonsuojelullisesti kyseenalaisissa merkeissä. Toivoisin maamme loistavan enemmän positiivisenä esimerkkinä, josta saisi tuntea ylpeyttä häpeän sijaan. Sama toki pätee muuhunkin toimintaan, kuten esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumiseen ja heikommassa asemassa olevien puolustamiseen.

Olen monesti ihmetellyt, miksei sutta arvosteta enemmän. Susi on kuitenkin sosiaalinen ja perheestään huolehtiva eläin, uskollinen kumppani ja yhteistyökykyinen älykäs tiimipelaaja. Ominaisuuksia, joita keltä tahansa ihmiseltä arvostettaisiin.

Oikeastaan susi kuvastaa hyvin myös Suomea maana. Pieni ja sitkeä selviytyjä ison Venäjän karhun rinnalla, samoilemassa samoilla soilla sen ja Norjan hirven kanssa. Susi olisi ehdottomasti valintani, jos minun pitäisi valita maatamme parhaiten kuvastava kansalliseläin.

susilauma7.jpg

Susi on ylväs eläin, joka muodostaa vahvat siteet perheeseensä. Vai kokevatko hiljaiset suomalaiset enemmän samaistumista erakkomaiseen karhunjörrikkään?

Olen myös usein miettinyt, mitä kummaa leijona tekee Suomen vaakunassa. Eihän täällä edes elä mitään leijonia. Ovat aika main stream juttu historiallisissa vaakunoissa. Siinä komeileva susi olisi täkäläisempi ja omaperäisempi.

 

Entäs ne petovahingot?

Mikä susissa sitten herättää vihaa? Pitäisikö meidän susihörhöjen ja piiperöiden yrittää jollain tasolla ymmärtää susille kaatolupia vaativia ihmisiä?

Kannatan asiallista vuoropuhelua eri mieltä olevien ihmisten kanssa, oli aihe mikä hyvänsä. Kompromissien, kaikille sopivien ratkaisujen, hakeminen on nähdäkseni tärkeä osa demokraattista politiikkaa. Kenties suhtautuminen susiin ei saisi niin rajuja vihan muotoja, jos susien määrän kasvusta huolestuneita ei pyrittäisi vaientamaan ja heidän huolensa kuultaisiin.

Aiheetonta susipelkoa tulee hälventää. Tässä ovat kunnostautuneet esimerkiksi Luontoliiton Susilähettiläät, jotka tekevät kouluvierailuja ja jakavat susista tutkittua tietoa.

nature-animal-wolf-wilderness.jpg

Toki susien rinnalla elämiseen liittyy myös ihan oikeita ongelmia. Susi ei tiedä, että pihaan jätetty susi tai laiduntavat lampaat ovat ihmisen omaisuutta. Tässä suhteessa peräänkuulutan ihmisen omaa vastuuta. Petovahinkojen torjumiseen on erilaisia keinoja, kuten petoaidat ja laumanvartijakoirat. Moni pihasta viety koira taas säästäisi henkensä sillä yksinkertaisella toimenpiteellä, että se otetaan yöksi sisään tai edes johonkin piharakennukseen.

Hyvää tietoa ennaltaehkäisystä löytyy Luontoliiton Susiryhmän sivuilta.

Susialueella elävien huoliin susista ei tule viitata kintaalla, vaan heitä tulee auttaa petovahinkojen ennaltaehkäisyssä ja lisätä ihmisten turvallisuudentunnetta esimerkiksi koulukyyditysten muodossa. Pitää kuitenkin muistuttaa, että meidän elinaikanamme susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun Suomessa. Samaa ei voi sanoa vaikkapa nykyisestä kansalliseläimestämme karhusta, joita sentään (onneksi) saa rauhassa tallustella päälle tuhannen yksilöä metsissämme ilman mitään hysteeristä karhupelkoa. Miksi muutama sata sutta herättää niin paljon enemmän närää?

Susi on ennen kaikkea kotimaisen luontomme ylpeyden aihe ja toivoisin sitä myös sen mukaan arvostettavan. Sen vuoksi tulisi pyrkiä kaikkiin mahdollisiin varotoimiin ennemmin kuin rynnätä metsiin ampumaan tätä kaunista uhanalaista eläintä.